sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Terveisiä Falunista! Turun seudun Mobilistien järjestämästä, joka vuotisesta Falun-reissusta jää aina mitä mahtavimpia aarteita (romuja), aarteita (ro...) kaikkien makuun. Ja niin kuin yksi ryhmäläinen totesi päivän päätteeksi bussille tultaessa: "onko ny kaikilla hyvä mieli: rahat on loppu ja jalat paskana?" JOO, kuului vastaus kuin yhdestä suusta :D ! Samaiseen mieheen oli kytketty askelmittari, joka kertoi päivämatkan olevan vajaa 11 km. Minulle tuli kaiken lisäksi ylimääräistä peppu-reisijumppaa, kun kiipesin Falunin uusitun ison mäen päälle (kieltomerkeistä huolimatta! UUU .. olenko vähän bad ass...). 438 rappusta ja lisäksi 35 rappua ylimmälle tasanteelle. Vaikka käsistä loppuu välillä paristot pahan päiväisesti, kintut onneksi toimii (koputan puuta). Näkymät huipulta oli mahtavat ja tuuliset. Jos ylöskulku oli hieman hengästyttävä superkunnosta huolimatta, alastulo olikin sitten korkeanpaikan kammoiselle melkoinen ylisuoritus. Kylmä rinki p:n ympärillä laskeuduin joka lihas jännittyneenä porras portaalta katse kiinnitettynä tiukasti lenkkarin kärkiin. Mutta selvisin hengissä!!! Itse otin reissun pelkästään lomareissuna ja tinkasin ainoastaan pienen 50 kruunun patsaan, joka symboloi Jukan ja minun matkaa.

Falunin pöllöpari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti