sunnuntai 5. lokakuuta 2014

"Olen ruma, pikkusieluinen ja myönnettäköön, aivoton ihminen. Hiukseni ovat ohuet, hauraat ja nirhatut, hiirenharmaat haituvat, joiden välistä paistaa kaljua. Arvostan materiaa ja ihmisiä, joilla on mahtavilta kuulostavia titteleitä. Elämänkatsomukseni ( mitä se lie tarkoittaakin ) on suppea, mitattuna oikeastaan vain rahaan. Elämän päämäärä on jatkuva egon pönkittäminen, joka kokonaisvaltaisen rumuuteni takia on työlästä ja kallista.
Oooh! Ohitseni kulkee kaunis, nuori nainen, jolla on hulmuavat, upeat, pitkät luonnonkiharat hiukset! Ne kiiltävät niin kauniisti valossa... Kaappaan tytön nurkan takana autooni ja lukitsen hänet kotonani pihavaraston häkkiin. Heitän hänelle hiuksia ravitsevaa eliksiiriä sisältävää, soseutettua mössöä häkin katolle. Hymyillen katselen, kun hän suloisen nälissään ahmii ravitsevaa puuroa ritilän lomasta. On se niin kaunis!
Tänään on se päivä! Avaan häkin ja tapan pelokkaan, itkuisen tytön ja kuorin hänen päänahkansa. Kun veri on kuivunut tarpeeksi, asettelen nahan päähäni peilin edessä. Oi! Nyt MINULLA on hänen ihanat kiharat hiukset! Miten kaunis olenkaan! Nautiskelen vielä vähän aikaa ja silittelen pehmeitä ja paksuja hiuksia ennen kuin astun ovesta ulos ylpeänä, tuntien oloni kadehdittavaksi ja kauniiksi, kun ihmiset kääntyvät perääni katsomaan... Joillakin arvottomilla ja mitättömillä ihmisillä on kuin inhon ilme kasvoilla, mutta sehän on vain kateutta."
Mitä? Oliko kauhea juttu? Sehän oli vain vertauskuvakertomus turkistarhauksen periaattesta, mutta turkiseläimen sijaan on asetettu vain toinen eläin. Ja jostain syystä jälkimmäisen elukan nylkemisestä on tehty kuvottavaa, mielipuolista sekä rangaistavaa.
Pidetään eläimistä huolta myös niin, että annetaan niiden olla ja elää, jotka eivät huoltamme kaipaa.

Meidän pihasiili herkuttelemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti