maanantai 5. lokakuuta 2015

Tänään käytiin pitkästä aikaa Jokioisten Elonkierrossa lenkillä. Siellä ei voi käydä koirien kanssa ollenkaan kesäisin, sillä siellä on niiden mielestä liikaa maukkaita lampaita, mehukkaita kanoja, suunmukaisia lehmiä ja suussasulavia vuohia. Puhumattakaan mureista possuista. Ai niin, ja muhevat hevoset unohtui. Eläimet oltiin kuulemma viety pois.
Koirat olivat kuitenkin visusti remmeissä kiinni, kun kiersin Elonkiertoa tarkistellen, että kaikki aitaukset ovat varmasti tyhjiä. Koska hajut olivat vielä jäljellä, hurtat kävelivät hysteerisessä huumassa, maksimaalisessa ryhdissä niin, että ääriviivat yhdestä koirasta ei olisi varmaan mahtunut kahteen neliöön. Nauratti oikein! Mahtailevat metsästäjämuodot menivät kuitenkin hukkaan, sillä aitaukset olivat todellakin tyhjiä. Alueen perällä tyhjässä kiliaitauksessa päästin koirat juoksemaan irti, jotta sekopäisten koirien vedosta venyneet käteni kuroutuisivat jälleen kasaan. Laitoin veräjän varmuudeksi siksi aikaa  kiinni. Aikansa onnessaan juostuaan jatkettiin taas remmeissä lenkkiä. Olihan matkan varrella vielä lehmä- sika- ja kana-aitaukset. Oltiin jo kierretty koko Elonkierto, eikä yhtään eläintä näkynyt, kunnes mitä mitä! Samaan aikaan koirien kanssa huomasin, että sikalätissä oli kuin olikin possuja vielä!! Onneksi koirat olivat kiinni, sillä olisi possut saaneet kyytiä! Tai epäilenpä, että ennemminkin meidän koirat ;D  ! 
Onnelliset naurunaamat Pilvin kuvaamana viime viikolta:


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti