tiistai 18. heinäkuuta 2017

Kuhankosken Killan Kesänäyttely päättyi 
ja 
Jokioisten Tapuliryhmän näyttely alkoi. Jo on näyttelyitä kerrakseen!

Mutta asiaan, jota on vain pakko ihmetellä: olen varmaan itsensätelomisen maailmanmestari.
Jokunen päivä sitten lähdin suojaamaan kuomukärryjä pressulla sateelta, koska kuomussa on reikä ja kärryissä oli tavaraa. Tuuli oli rullannut suojapressun lyttyyn, jalkani takertui siihen, pressun tukena oleva rautahässäkkä oli ryppypressun alla ja minä tietysti siihen päälle pötkölleen. Sääreen tuli nyrkin kokoinen kipeä pallo, joka ei ole vieläkään laskenut. Aii!
Taloyhtiön talkoissa irroitin ilmoitustaulua ja sehän hyökkäsi kimppuuni tehden otsaan pistemäisen, vertavuotavan kuhmun. Aii sitäkin. 
Sitten paloittelin hurtille jäisiä lihan palasia kirveellä ja eikös terä silitellyt etusormeani. Onneksi ehdin hidastaaa kirveen menoa oitis, kun huomasin jäisen lihapalan luiston leikkuualustalla. Ei jäänyt "nakinpalaa pölkylle". Veri kyllä lensi.
Taas satoi ja juoksin kroksit jalassa pihan poikki liiteriin syli täynnä taulupohjia. Limainen sammalpohja toimi kunnon liukumiinana ja siitä suorin vartaloin selälleen taulupohjien lentäessä pitkin pihaa. Takapuoleen kuhmu, ristiselkä vihoitteli ja kyynärpäähän asfalttirupea.
6 vuotta sitten auto ajoi päälleni ja rikkoi oikean pohjelihakseni pahanpäiväisesti. Siihen kasvoi arpikudos, joka kiusaa edelleen reveten kivuliaasti aivan ilmoittamatta. Viimeksi muutama vuosi sitten ja nyt tunti sitten. Astelin näyttelyavajaisista ja naps! Pohje repesi ja minä polvilleen! Aii! Nyt sitten taas huomen aamulla hakemaan kävelykeppi terveyskeskuksesta!
Tähän teemaan sopii hyvin Elämä kantaa- öljyväritaulu.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti